maanantai 18. toukokuuta 2015

Yhdessä hyvä tulee

Meidän perheen salaisuus on yhdessä tekeminen. Ollaan käyty jo pitkään salilla yhdessä, mutta molemmat ovat reenanneet omia juttujaan. Ja nyt olemme yhteisinä vapaa hetkinä reenanneet yhdessä. Tämä on osoittautunut todella hyväksi tavaksi, saamme reeneissä paljon enemmän irti, kun tsemppaamme toisiamme äärirajoille. Toimimme ns. toisemme personal trainereina. Pystymme korjaamaan toistemme virheitä ja pystymme saamaan näin aikaiseksi tämän maksimisuorituksen.  Pyrimme käymään viisi kertaa viikossa salilla ja toivomme tästä mahdollisimman monta kertaa yhteisiä treenejä. Teemme joka viikko reenisuunnitelman työvuorojemme mukaan. Minä olen päättänyt hakea varastosta kuntopyöräni, koska aamukävelyt eivät ole minun juttuni. Olen päättänyt tehdä siitä aamuaerobisen treenin ennen aamupalaa.

Salilla pyrimme käymään aina ennen töitä tai Suski töiden jälkeenkin. Viiden päivän treeniohjelma sisältää esimerkiksi: päivä1 selkä-olkapäät, päivä2 hauis-ojentajat, päivä3 vatsa-rinta, päivä 4 jalka ja pyöreän pepun metsästys, päivä 5 palauttavat reenit + aerobinen
(Vaihteluhan kuuluu asiaa, jotta lihakset eivät pääse tottumaan, joten muuttelemme päiviä ajoittain)
Lämmittelyt hoidamme juoksumatolla tai pyörällä

Parasta yhdessä reenaamisessa on yhteiset saadut tulokset ja kun seuraavana päivänä on paikat kipeänä. Tulemme jatkossa kertomaan enemmän treeneistä ja laitamme myöskin kuvia.

P.s olisiko kellään vinkkejä yhteisiin pariharjoituksiin with kahvakuula ja oma henkilökohtainen paino, kiitos! :)

Nyt haastamme teidät viemään sen paremman tai ei niin paremman puoliskon salille tai lenkille yhdessä, yhdessä tekemisen iloa, se tuo parisuhteeseen valoa :)

Mun parempi puolisko Suski osallistui myös tämän blogikirjoituksen tekoon!

2 kommenttia:

  1. Hyvä blogi Fakke!ehkä saan sun kautta imettyä myös itteeni motivaatiota..eipä tässä olis kun 40kg mistä pitäis eroon päästä...ehkä jo huomenna saatan mennä salille!

    Tsemppiä!hengessä mukana! <3
    -Milla

    VastaaPoista
  2. Tuolla on paritreeniä: http://fitcouple.fitfashion.fi/tag/paritreeni/

    VastaaPoista